Posts in category Yleinen

SM-kisakuvia 2020

Kisakuvia SM-kisoista 2020

Seniorisarja 2019-2020

Sarjajohtajien työryhmä on 5.4. päättänyt sarjojen suhteen seuraavaa:

  • seniorisarjan alkuperäinen päättymispäivä oli 15.3., johon mennessä piti SM-sarjan ottelut olla pelattuina, Playoffseihin vaikuttamattomien otteluiden, sekä lopulta kaikkien otteluiden peliaikaa jatkettiin 30.4. asti. Nyt kun sarja joudutaan valitettavasti sulkemaan lopullisesti ennen tuota annettua määräaikaa, on päädytty jakamaan mitalit sarjan nykytilanteen mukaan.
  • sarjojen nousut ja laskut pyritään hoitamaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti ottamalla myös huomioon joukkueiden pelattujen otteluiden määrä. Tarvittaessa voidaan joukkuemäärää SM-sarjassa sekä I-divisioonassa nostaa max. 10 joukkuetta/sarja, jos siihen on perustellut syyt. Tämä tarve nähdään kesällä, kun joukkueiden ilmoittautuminen on päättynyt
  • joukkueiden toivotaan ilmoittautumisen yhteydessä mainitsevan halukkuutensa ja perustelunsa kuhunkin sarjatasoon
  • pahoittelemme tilannetta ja toivomme, että pelaajat ymmärtävät syyt, jotka ovat johtaneet tehtyihin päätöksiin

Senioritennis Joukkue SM 2019-2020 Mitalistit

Ikäluokka         Kulta                  Hopea               Pronssi

M35                    V-P                      Smash                HTK

M40                    HVS                     ÅLK                     VarTe

M45                    EVS                     HVS                     TaTS

M50                    KarTe                 HVS                     ETS

M55                    HVS                     KoTS                   KarTe

M60                    Kalev                  KeuTS                HLK

M65                    HVS                     HTC                     SVS

M70                    SVS                     ETS                     TTS

M75                    TTS                      ETS                      TaTS

M80                    Smash                LVS                      HVS

M85                    KeuTS                Smash

W30                    GT                       TaTS                    Hukka

W35                    Smash 2             V-P                      HVS

W40                    OTC                     Smash                NurTS

W45                    SLT                      NurTS                 OTC

W50                    HVS                     OTC                     TVS

W55                    HVS                     TTS                      Sata

W60                    HVS                     TaTe                   VarTe

W65                    HVS                     ÅLK                     TaTS

W70                    HVS                     HTS                     V-P

W75                    HVS                     TaTe                   Smash

MM-kisailmoittautumiset

Seniorien (50-60 v) MM-joukkuekilpailut pelataan 26.4.-1.5.2020 Boca Ratonissa Floridassa. Kisa peruttu Koronaviruksen vuoksi!

Super Seniorien (65-85 v) MM-joukkuekilpailut pelataan 11.-16.10.2020 Mallorcalla Espanjassa. Pikaiset ilmoittatumiset!

Young-Seniors (35-45 v) MM-joukkuekilpailut pelataan 13.-18.9.2020 Umagissa Kroatiassa. Pikaiset ilmoittautumiset!

Yhteyshenkilöinä senioritenniksessä toimivat:

Heikki Kettunen, miehet (hese.kettunen(at)outlook.com)

Johanna Leppänen, naiset (johanski(at)live.com)

tai senioritenniksen toimisto osoitteella senioritennis@outlook.com

SST ilmoittaa keskitetysti joukkueet ja maksaa osallistumismaksut ITF:lle

SST ilmoittaa joukkueeseen valittujen pelaajien nimet ITF:lle

MM-kisainfo 2020

MM-kisajoukkueen kokoamisen pelisääntöjä

Lisenssi- ja jäsenmaksu 2020

Huomioittehan, että tennisliiton kilpailulisenssi sekä senioritenniksen jäsenmaksu vuodelle 2020 on oltava maksettuna ennen vuoden ensimmäisiä sarjatennisotteluita. Kilpailulisenssin sekä senioritenniksen jäsenmaksun maksaminen onnistuu tennisässän kautta omilla tunnuksilla kirjautuneena. Tennisliiton kilpailulisenssistä ovat vapautettuja 80 vuotta täyttäneet.  Vuoden 2020 alusta lukien on myös senioritenniksen jäsenmaksu voimassa kalenterivuoden. Senioritenniksen jäsenmaksu on vuonna 2020 30€

Sarjakausi 2020-2021

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Sarja kaudelle 2020-2021 julkaistaan elokuussa ja joukkueita pääsee muokkaamaan ja pelaajia lisäämään sarjan julkaisun jälkeen. Sarja käynnistyy syyskuussa.

Sarjasäännöt löytyvät yllä olevasta osiosta ”Kilpailusäännöt”

Lisätietoja ja ohjeita myös senioritenniksen toimistosta, puh. 040 5912978

Oheisesta linkistä pääset sarjailmoittautumisen ohjeeseen:

Sarjailmoittautumisen ohje

Lisätietoja saat myös oman ikäluokkasi sarjajohtajalta:

Naiset
30,35,40,45 Pirjo Aaltonen,  pirjo.aal(at)gmail.com
50,55,60,65,70,75 Päivi Kilpeläinen, pk.kilpelainen(at)gmail.com

Miehet
35,40,75,80 Mari-Liis Parmas, mlparmas(at)hotmail.com
45,50 Seppo Hänninen, seppo.hanninen(at)ahcon.fi
55,60 Tommi Heinonen, tommi.heinonen(at)saunalahti.fi
65, 70 Reijo Kolehmainen, reijo.kolehmainen(at)lreoy.fi

Suomen Senioritennis ry, toiminta ja tehtävät

 Suomen Senioritennis ry perustettiin vuonna 1993, ja se on itsenäinen yhdistys. Sillä on useita tehtäviä, joista suurimpana on järjestää sarjatennistä seurojen seniorijoukkueille naisissa ikäluokissa 30-70+ ja miehissä 35-85+. Sarjat on jaettu viiden vuoden välein eri ikäluokkiin ja niiden sisällä eri sarjatasoille. Tällä kaudella on mukana yli 500 joukkuetta. Se avustaa mahdollisuuksiensa mukaan seniorimaajoukkueiden osallistumista MM-joukkuekilpailuihin, PM-joukkuekisaan, Viro- maaotteluun sekä järjestää kahta viimemainittua, kun järjestelyvuoro on Suomella. STT on myös Helsingissä ja Hangossa järjestettävien seniorien ITF-kilpailujen yhteistyökumppani. SST edistää naisten 30+ ja miesten 35+ aikuistennistä eri muodoin Suomessa. Yhdistyksellä on liki 1700 jäsentä.

 

 

 

 

Senioritenniksen SM-kisat 2020

SM-kisat 2020

edit

SM-kilpailut 2020

SENIOREIDEN SM-KILPAILUT

SM-kilpailuista vastaa Suomen Tennisliitto. Kilpailuja koskevat tiedustelut: Raisa Törnroos-Heinonen

Sisäkausi 2020

24.-26.1.2020              Sekanelinpeli, ikäluokat 35,40,45,5055,60,65,70,75,80  TTS

2.-9.1.2020              2-ja 4-pelit, ikäluokat M/N 40,50,60,70,80,90  HyTS Huom! Muuttunut ajankohta

10.-16.2.2020              2- ja 4-pelit, ikäluokat M/N 65,75,85                                HVS Huom, muuttunut ajankohta

10.-16.2.2020              2- ja 4-pelit, ikäluokat M/N 35,45,55                              HVS 

Ulkokausi 2020

5.-8.6.2020                   sekanelinpeli, ikäluokat 35,40,45,50,55,60,65             LTC-33

11.-16.6.2020               2- ja 4-pelit, ikäluokat M/N 40,50,60                              LTC-33

6.-11.8.2020                 2- ja 4-pelit, ikäluokat M/N 35,45,55,65,75,85                TVS

Playoffit 2020

28.-29.3.2020 Vitoset, Peruttu

4.-5.4.2020 Tasakymppiset, Peruttu

Ohjeet senioritenniksen jäsenmaksun ja kilpailulisenssin maksamiseen

  • Paina Tennisässän etusivulta, oikeasta yläkulmasta ”kirjaudu”
  • kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi
  • paina ”omat tiedot, lisenssi ja senioritenniksen jäsenmaksu”
  • paina ”osta lisenssi tai seniorijäsenyys”
  • valitse valikosta seniorijäsenmaksu ja maksa
  • valitse valikosta kilpailulisenssi ja maksa

Jos et ole vielä rekisteröitynyt, suorita se ensin.

 

Jäsentiedotteet

JÄSENTIEDOTE 8.6.2020

JÄSENTIEDOTE 6.4.2020

JÄSENTIEDOTE 14.2.2020

JÄSENTIEDOTE 22.11.2019

JÄSENTIEDOTE 12.9.2019

JÄSENTIEDOTE 1.4.2019 

JÄSENTIEDOTE 5.2.2019

Jäsentiedote tammikuu 2019

JÄSENTIEDOTE 15.3.2018